Oulun kaupunkiseudun kunnatHailuoto, Ii, Kempele, Liminka, Lumijoki, Muhos, Oulu ja Tyrnävä ovat antaneet yhteisen lausunnon valtion väyläverkon investointiohjelmasta vuosille 2022-2029. Lausunto on annettu liikenne- ja viestintäministeriölle ja Väylävirastolle. Lausunto on erittäin kriittinen, koska Oulun kaupunkiseudun keskeisimmät toimenpiteet valtakunnallisen liikennejärjestelmätavoitteiden saavuttamiseksi puuttuvat valtion väyläverkon investointiohjelmasta kokonaan. Investointiohjelmassa raideliikenteen kehittäminen painottuu vain Etelä-Suomeen, mikä vaikeuttaa merkittävästi Pohjois-Suomen elinkeinoelämän kehittymistä ja raide- ja tieliikenteen parantamista.
Investointiohjelmasta puuttuu Suomen pääradan ja Valtatie 4:n kehittäminen Pohjois-Suomen osalta. Kuntien lausunnossa todetaan, että Oulun kaupunkiseudun merkitys Pohjois-Suomen talouselämälle sekä kansalliseen ja kansainväliseen saavutettavuuteen on merkittävä ja sen tulee näkyä alueelle kohdistuvissa väyläverkon investoinneissa. Tästä syystä investointiohjelmaan on sisällytettävä vähintäänkin Liminka-Oulu kaksoisraiteen toteuttaminen ja Oulun asemakeskuksen ja ratapihan kehittäminen. Lisäksi Oulun seudun kunnat näkevät tärkeänä Valtatie 4:n kehittämisen Pohjois-Suomessa, mikä tulee myös huomioida valtion väyläverkon investointiohjelmassa.
Kuntien lausunnon mukaan valtion väyläverkon investointiohjelma ei vastaa Liikenne 12 -suunnitelman tavoitteisiin saavutettavuuden, kestävyyden, tehokkuuden eikä ilmastomuutoksen osalta niin Oulun kaupunkiseudulla kuin Pohjois-Suomessa. Investointiohjelman mukainen liikennejärjestelmän kehittäminen ei takaa Pohjois-Suomen saavutettavuutta, se ei vastaa elinkeinoelämän tarpeita eikä tue kestävää liikkumista ja ilmastotavoitteita. Myös EU:n liikennepoliittiset tavoitteet Pohjois-Suomen osalta eivät investointiohjelmassa toteudu.
Lisätiedot:
Hailuoto, kunnanjohtaja Aki Heiskanen, puh. 044 4973 502
Ii, kunnanjohtaja Ari Alatossava, puh. 040 567 6700
Kempele, kunnanjohtaja Tuomas Lohi, puh. 0500688594
Liminka, kunnanjohtaja Pekka Rajala, puh. 050 3125000
Lumijoki, kunnanjohtaja Paula Karsi-Ruokolainen, puh. 050 568 1366
Muhos, kunnanjohtaja Jussi Rämet, puh. 044 4970 001
Oulu, kaupunginjohtaja Päivi Laajala, puh. 0401801168
Tyrnävä, kunnanjohtaja Vesa Anttila, puh. 0406639859
Kaupungininsinööri Tapio Siikaluoma, Oulun kaupunki, puh. 044 703 2114
Kehittämispäällikkö Claes Krüger, Oulun kaupunki, puh. 044 703 1247